perjantai 29. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Tuikkeitten 50 v.-juhlavuoden kohokohdat

Partiomessu ja soppalounas
Teljän kirkossa
sunnuntaina 15.3.



Pääjuhla
Porin seurakuntakeskuksessa
sunnuntaina 15.3.

Kultajuhlatjuhlaleiri 29.7.-2.8.

Isokarin tilalla Lampaluodossa


Leirillä oltiin myös
Tuikenuotiolla nuotiomestari
Mintun johdolla

Tuikkulan 20-vuotisiltamat
syyskuussa

Partioseminaari 7.11. Porin Lyseolla

KOLOLTA KONFERENSSIIN – PARTION JÄLKI  AIKUISELÄMÄN ARVOISSA  

Porin Lyseon vanhassa salissa kysyttiin lauantaina 7.11.2015:
Onko partioaatteesta jäänyt jälkiä elämääni, vaikken ole enää
partiotoiminnassa mukana?
Miten partiolaisuus on vaikuttanut käsitykseeni tasa-arvosta?
Silloin järjestettiin Teljän Tuikkeet ry:n tasa-arvoaiheinen partioseminaari yhtenä 50-vuotisjuhlavuotemme tapahtumana.  
Keskustelua oli lupautunut tässä kaikille avoimessa tilaisuudessa alustamaan joukko eri aloilla vaikuttavia entisiä ja nykyisiä satakuntalaisia partiolaisia: Sakari Aalto, Heikki Haaparanta, Anne Liinamaa, Iris ja Pertti Pale, Leila Pehkonen, Ilmi Salminen, Leena Toivanen, Carita Tulkki ja Juha Vasama. Mukana olivat myös juontajana toiminut Lounais-Suomen partiopiirin johtaja Mari Kousa sekä lippukunnan historiasta kertonut entinen Tuikkeitten vanhempainneuvoston puheenjohtaja Liisa Syrjä. Keskustelua seurasi noin 40 kuulijaa.  
 
Illan aikana kuultiin ajatuksia tasa-arvosta hyvin erilaisista näkökulmista. Tässä muutama poiminta alustuksista.  
Juha ”Vasku” Vasama, entinen Väinän Vartija, lähestyi tasa-arvoa partioihanteiden kautta. Kunnioittaa toista ihmistä, tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen sekä olla luotettava voisivat olla ohjenuorana kaikille ihmisille. Näiden ihanteiden kautta myös tasa-arvo ihmisten välillä toteutuisi.  
 
Anne Liinamaa, entinen Nakkilan Partiolainen, muisteli nuoruutensa partioharrastusta lämmöllä. Hänelle partio oli paikka, jossa voi toteuttaa itseään silloisten ahtaiden sukupuoliroolimallien ulkopuolella juuri sellaisena kuin oli, sukupuolesta riippumatta. Aikuisen Annen käsitys tasa-arvosta on muovautunut lapsuuden kokemusten pohjalta. Partio on antanut hyvää suuntaa siitä, miten ihmiset voivat toimia tasa-arvoisesti.    
Ilmi Salminen toi keskusteluun mukaan Suomen Partiolaisten näkökulman. Ilmi toimii SP:n kansainvälisten yhteyksien valiokunnan jäsenenä ja yhteiskuntasuhdevaliokunnan puheenjohtajana sekä WAGGGS:n (=Partiotyttöjen maailmanliitto) Euroopan alueen gender-työryhmän jäsenenä. Hän toi esille sosiaalisen sukupuolen näkymisen jokapäiväisessä elämässä ympärillämme. Naisilta ja miehiltä odotetaan erilaisia asioita ja heillä on osittain myös erilaiset velvollisuudet ja oikeudet. Meidän kaikkien pitäisi kyseenalaistaa nämä erot ja kohdella kutakin ihmisenä.  
  
Iris ”Ippe” ja Pertti ”Pepe” Pale Meri-Porin Partiosta asettivat kuulijoille kysymyksiä sosiaalisesta tasa-arvosta. He peräänkuuluttivat sellaisia toimia, joilla voitaisiin taata kaikkien partiolaisten mahdollisuus osallistua myös kaikkiin partion ”huippujuttuihin”, esim. isoille leireille ja ulkomaanmatkoille ilman taloudellisia rajoitteita. 
Carita Tulkki, entinen Teljän Tuike, puuttui porilaisten lasten ja nuorten eriarvoiseen asemaan kulttuuripalveluiden saatavuudessa. Koulujen opettajat käyttävät hyvin vaihtelevasti näitä palveluja hyväkseen, vaikka jo vuosia sitten on tehty suunnitelma, millä luokalla käydään missäkin kulttuurilaitoksessa. Koulut eivät hyödynnä eri alojen asiantuntijoiden apua opetuksessa, esim. historiantunti Satakunnan museossa voisi avata asioita, joita luokassa on vaikea havainnollistaa.   
Puheenvuoroja oli mielenkiintoista seurata. Vaikka paikalle oli uskaltautunut sateisessa säässä melko pieni joukko kuulijoita, tilaisuuden tunnelma oli hyvä. Väinän Vartijoiden nuorten johtajien tarjoilemat kahvit kastamisineen kelpasivat ja vanhoja partiotuttuja oli mukava nähdä. Kaikille osallistujille jäi varmasti paljon ajateltavaa kotiinlähdön hetkellä: miten juuri minä edistän tasa-arvon toteutumista?  
 Teksti: Minttu NK Kuvat: Minttu V

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti